keskiviikko 4. helmikuuta 2009

VAROKAA!PUPU ON IRTI!!

Tänään kun vietiin pupelot ulos, tapahtui jotain hirveetä!
Ensin oltiin ihan normaalisti ja juteltiin ja simmosta.
Nasu teki pesäänsä ja Niisku jotain muuta siellä kauenpana.
Yhtäkkiä Hanna huusi : Tä remmi meni poikki!
Mä olin ekana vaan et hehheh!
Sit kuitenkin näin, että se TOSIAAN oli poikki.
Otin nopeesti Nasun ja vein sisälle, otin valjaat ja annoin olla vapaana.
Pusutin sitä vähän nopeesti ja ryntäsin alas!
Ulkona Hanna koitti saada Niiskua kiinni.
Niiskulta oli siis pätkä remmiä orronnut joten ei ollut mitään miten olisi voinut Niiskun pysäyttää.
Ensin oltiin ihan paniikissa eikä keksitty muuta kuin juosta perässä.
Se oli toivotonta joten laadimmen suunnitelman.
Koitimme ahdistaa Niiskun johonkin kulmaan tai puskaan ja siitä ottaa kiinni.
Se ei tosin käynyt ihan niin helposti.
Kani on kuitenkin vikkelä eläin.
Mentiin Niiskun tielle ettei se tunge itseään aidasta läpi, sillä sitten se olisi ollut menoa eikä me oltais saatu enää Niiskua koskaan :(
Hanna siinä sanoskin että jos Niiskua saa edes jalasta kiinni niin pitää pitää siitä lujasti kiinni.
Siinä jotain 30 min , ehkä ylikin, juoksenneltiin.
Sitten lopulta menin vaan suunnilleen makaamaan maahan kun Niisku oli puskassa ja hanna sen siitä sitten saikin!!
Huhhuh.
Se oli lähellä.
Hanna sen kantoi sisälle.
Tärisytti niin että hohhoh!
Olen tosi tyytyväinen ettei Nasu lähtenyt mihinkään.
Kun Niisku tuotiin sisään niin Hanna laittoi sen boksiin, koska se oli vähän saanut juostessa liikuntaa.
Nasu oli mun pöydän alla kurkkimassa heti kun tultiin huoneeseeni.
Siivottiin pupelo häkit ja sitten kanit jo häkkeihin menikin.
( ei laitettu Niiskua boksiin siksi että se ei saisi liikkua, vaan siksi että se oli ihan hullu silloin.
Se siellä boksissa rauhoittus:)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ohhoh olipa jännittävä juttu
t:lilja

Anonyymi kirjoitti...

No, taatusti oli jännittävä seikkailu pupusella! Taisi tulla sydämentykytyksiä muillekin. Hyvä, että kommellus päättyi onnellisesti! =oD